Kevätleirin 2013 kouluttajat!
Tottelevaisuus; Esa Tapio

Oma koiraharrastus alkanut vuonna 1990.
Ensimmäiset koirat olivat dobermanneja. Dobbereilla harrastettiin jälkeä,
hakua ja suojelua. Saksanpaimenkoiran otin vuonna 1997 ja sen lajit olivat suojelu, erikoisjälki ja metsäjälki.
Nykyiset koirat ovat Belgianpaimenkoira Malinoisseja.
Vanhempi koirani on nyt ansaitusti eläkkeellä 10-vuotiaana. Sen lajeihin kuuluu suojelu ja erikoisjälki.
Suojelussa kerkesimme kisata 28 voittajaluokan koetta ja näistä 26 ykköstuloksella. Lisäksi osallituimme neljä kertaa MM-kisoihin ja kahdesti NOMmeihin.
Nuori koira on nyt kolme vuotias ja tällä hetkellä tehtynä
käyttäytymiskoe. Tähtäimet on korkealla ja aika näyttää, minne päästään.
Peltojälki; Maikku Mönkkönen

Uskallankohan edes mainita tuota vuosilukua, jolloin hankin ensimmäisen koirani. No - vuosi oli 1958 ja dobberiuros (Tarzan) oli pakkovalinta, kun muuta ei isäni huolinut. Kiva valinta alaikäiselle, mutta tuo koira opetti mulle kaiken jäljestämisestä ja siitä, ettei dobberia pakolla kouluteta, vaan ‘huijaamalla’.
Harrastamaan aloin ekan koiran ollessa noin vuotias, meidän talon talkkarin kehotuksesta, joka sanoi, että tuota rotua pitää kouluttaa.
Vanhoja setiä en koulutustavoissa uskonut (=pakko ilman palkkaa), vaan koulutin jo tuolloin, siis 60-luvulla, pallopalkalla.
Kyllähän mulle naurettiin kunnes tuli hopeaa SM-kisoissa jäljeltä. Ekalla koiralla jälki oli päälaji, mutta tulokset tehtiin myös suojelun kolmosluokassa. Muita harrastamiani lajeja ovat haku, etsintä, nykysuojelu, erikoisjälki, kaikki pelastuskoiralajit, jokunen agility- ja tokokoekin on tullut käytyä.
Tällä hetkellä erikoisjälki on lajeista se, joka on vienyt eniten mennessään. Suojelu nostanee päätään taas sitten, kun saan yhtä hyvän koiran kuin nuorena kasvaintautiin menehtyneen koirani Koksin. (Brückendorfer Vicox).
Harrastustaipaleellani kohokohtia on ollut montakin, ehkä iloisin olin Suomen mestaruudesta (Okko), miksei muistakin mitaleista ja tyytyväisin 3-vuotiaan koiran (Okko) saavuttamasta kolmen lajin käyttövalion arvoista, tuntui uskomattomalta laiskalle treenaajalle, super Okko.
Leiriläisten kannattaa myös tiedostaa, että dobermann on huippukoira nenän käytössä, ongelmat ovat aivan muualla eivätkä välttämättä narun päässä. Luonteen puutteet antavat joskus haastetta, ei koiran kyvyt ja tässähän onkin juuri se koulutuksen suola - miten keksiä oikeat menetelmät kullekin?
Mikään koirahan ei ole täydellinen, puhumattakaan ohjaajista.
Toivoisin, että ryhmäläiseni kertoisivat mitä ovat tehneet, mihin he pyrkivät, millainen koira heillä on, millainen saalisvietti, taisteluhalu, häiriöherkkyys, arkuus, ylivilkkaus jne. Kuinka paljon on aikaa ja halua panostaa koulutukseen.
Metsäjälki; Mira Kastu

Ensimmäisen koirani, suursnautseri nartun, hankin yhdessä siskoni kanssa 1992. Sitä kouluteltiin lähinnä omaksi iloksi. Varsinainen harrastuskärpänänen iski ensimmäisen dobberini myötä 2001 ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Tällä hetkellä kotoa löytyy kolme dobberia, joista kahta treenaan tavoitteellisesti.
Eri lajeista on tullut harrastettua mm. metsäjälkeä, hakua, etsintää, suojelua, tokoa, erikoisjälkeä, valjakkohiihtoa ja sulanmaan vetolajeista lähinnä koirapyöräilyä.
Varsinaisesti mikään laji ei ole vienyt eniten mennessään, mutta eniten saavutuksia on kertynyt metsäjäljeltä. Suurin kohokohta taitaa olla vuonna 2011 saavutettu käyttövalion arvo ja saman vuoden SM-kisoista hyvä sijoitus, vaikka ei ihan palkintopallille asti päästykään.
Ryhmäläisten toivoisin miettivän mitkä ovat heidän koiriensa vahvuudet ja heikkoudet ja mihin he erityisesti haluavat kouluttajalta apua.
Haku; Riikka Syrjäläinen

Ensimmäinen koira, kultainennoutaja, tuli alkuvuodesta 1996. Tämän koiran kanssa innostuin kaikenlaisesta harrastamisesta ja kokeiltua tuli monia eri lajeja:
tokolla aloitettiin ja sujuvasti jatkettiin flyballiin, mejään, taipparitreeneihin ja pk-lajeista tutustuttiiin metsäjälkeen ja hakuun. Hakuun jäin koukkuun ja sillä tiellä ollaan edelleen, rotu vain on vaihtunut matkalla :)
Ensimmäinen dobberi tuli taloon 1998 ja haku on aina ollut päälaji myös kaikilla talouden dobbereilla. Omissa koirissani on ollut sekä haukkuvia että rullakoiria.
Tällä hetkellä harrastuskaverina on reilun vuoden ikäinen oma kasvatti "Kyltsä".
Viikonloppu on lyhyt aika, joten toivon, että leiriläiset miettisivät mitä erityisesti haluaisivat harjoitella, koska kovin moneen eri asiaan ei aika riitä. Ryhmältä toivon avointa ja innostunutta tekemisen mieininkiä viikonloppuun!
Kysyminen ja kommentointi on sallittua ja erittäin toivottavaa :)