SDY - FDF Pohjanmaan alaosaston säännöt
1 §
Alaosaston tarkoituksena on herättää harrastusta kenneltyöhön
ja varsinkin Dobermann-rotuun, sekä edistää rodun jalostamista ja ohjata jäseniä oikein hoitamaan, kasvattamaan ja kouluttamaan koiraa.
2 §
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kokeita, kilpailuja, näyttelyitä,
kursseja ja neuvottelutilaisuuksia.
3 §
Yhdistys on Suomen Dobermannyhdistyksen epäitsenäinen jäsen.
4 §
Yhdistys on oikeutettu ottamaan vastaan lahjoituksia, sekä omistamaan
kiinteää ja irtainta omaisuutta.
5 §
Yhdistyksen täysivaltaisen jäsenen on oltava Suomen Dobermannyhdistys - Finlands Dobermannförening ry:n jäsen. Suomen Dobermannyhdistys - Finlands Dobermannförening ry:n Pohjanmaan alaosastolla voi olla myös kannatusjäseniä. Kannatusjäsenillä on oikeus osallistua alaosaston järjestämiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Jos tilaisuudet tai tapahtumat ovat maksullisia, kannatusjäseniltä peritään sama maksu kuin täysivaltaisilta jäseniltä. Kannatusjäsenet ovat oikeutettuja saamaan alaosaston julkaiseman lehden. Kannatusjäsen ei voi toimia alaosastossa vastuullisissa tehtävissä. Kannatusjäsen saa osallistua sääntömääräisiin yleiskokouksiin, mutta hänellä ei ole ääni- eikä puhevaltaa. Kannatusjäsenen ei tarvitse kuulua Suomen Dobermannyhdistys - Finlands Dobermannförening ry:n.
6 §
Jäsenet maksavat jäsenmaksunsa sekä Suomen Dobermannhdistys ry:lle, että alaosastolle, sen mukaan, mitä yhdistysten syyskokous kulloinkin päättää.
7 §
Yhdistyksen asioita hoitaa sen hallitus, johon kuuluu puheenjohtajan lisäksi kolme (3) jäsentä. Hallituksen jäsenet valitaan syyskokouksessa vuodeksi kerrallaan.
8 §
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai tämän estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta ja on päätösvaltainen, jos jompikumpi puheenjohtajista ja vähintään kolme (2) hallituksen jäsentä on läsnä. Kokouksista on ilmoitettava jäsenkirjeellä vähintään seitsemän (7) päivää aikaisemmin.
9 §
Hallituksen tehtävänä on:
- toimia yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamiseksi ja huolehtia sen sisäisestä toiminnasta
- kutsua yhdistys sääntömääräisiin ja muihin kokouksiin, valmistella kokouksen asiat ja toimeenpanna päätökset
- hoitaa yhdistyksen rahavaroja ja omaisuutta, sekä periä jäsenmaksut
- päättää henkilöiden palkkioista talousarvion rajoissa
- pitää yllä jäsenluetteloa
- laatia ehdotukset yhdistyksen toimintasuunnitelmiksi ja talousarvioksi
- pitää yhteyttä pääyhdistykseen
- hoitaa yhdistystä koskevat juoksevat asiat
10 §
Yhdistyksen syyskokouksessa, joka pidetään vuosittain ennen lokakuun loppua, käsitellään seuraavat asiat:
- valitaan kokoukselle puheenjohtaja, joka kutsuu avukseen tarpeellisen määrän sihteereitä
- valitaan kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- valitaan tarvittava määrä ääntenlaskijoita
- toimitetaan puheenjohtajan vaali
- toimitetaan johtokunnan jäsenten vaali
- valitaan yksi (1) toiminnantarkastaja
- vahvistetaan hallituksen laatima toimintasuunnitelma seuraavalle vuodelle
- vahvistetaan hallituksen laatima talousarvio seuraavalle vuodelle
- vahvistetaan seuraavan vuoden jäsenmaksut, sekä uusien jäsenten kirjaamis- ja liittymismaksut
- valitaan yhdistyksen viralliset edustajat
- käsitellään muut hallituksen esittämät tai jäsenten vähintään neljätoista (14) päivää ennen syyskokousta hallitukselle kirjallisesti esittämät asiat
- käsitellään muut esille tulevat asiat, joista voidaan keskustella, mutta päättää vain yksimielisellä päätöksellä
11 §
Kevätkokouksessa, joka pyritään pitämään vuosittain ennen maaliskuun loppua, käsitellään seuraavat asiat:

- esitetään hallituksen toimintakertomus
- esitetään tilinpäätös edelliseltä toimintavuodelta
- luetaan toiminnantarkastajan lausunto
- vahvistetaan tilinpäätös
- päätetään hallitukselle ja muille tilivelvollisille myönnettävästä vastuuvapaudesta
- käsitellään muut hallituksen ja jäsenten vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta hallitukselle kirjallisesti esittämät asiat

12 §
Alaosaston syys- ja kevätkokouksissa ovat äänioikeutettuja kaikki jäsenet, jotka ovat maksaneet jäsenmaksunsa kuluvalta vuodelta ennen kokouksen alkua. Yksi yhdistyksen jäsen saa edustaa valtakirjalla kokouksissa korkeintaan yhtä muuta jäsentä.
13 §
Kokouksissa asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Tasatilanteessa puheenjohtajan ääni on ratkaiseva. Milloin joku jäsenistä niin vaatii, on äänestys toimitettava suljetuin lapuin.
14 §
Kokouksista tiedoitetaan jäsenille kirjeitse, sähköpostitse, alaosaston virallisella facebooksivulla tai pääyhdistyksen julkaisussa vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta.
15 §
Yhdistyksen kokous on kutsuttava koolle aina, kun vähintään kolme (3) jäsentä sitä kirjallisesti vaatii.
16 §
Toiminta- ja tilikautena on kalenterivuosi ja tilinpäätöksen tulee olla valmiina vähintään kaksi (2) viikkoa ennen kevätkokousta.
17 §
Alaosaston nimen kirjoittavat puheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja yksin.
Takaisin ylös