Kevätleirin 2010 kouluttajat!
Tottelevaisuus; Ari Koskela
Hankin ensimmäisen koirani, saksanpaimenkoira Aksun vuonna 1995. Harrastuskärpänen puraisi heti Aksun saavuttua taloon. Alkuun päälajinani oli toko ja siihen tuli nopeasti rinnalle agility. Nykyään harrastan pääasiassa tokoa ja PK-jälkeä. Koiraharrastuksen suurimpina kohokohtina on parhaiten jäänyt mieleen edesmenneen dn Kiiran kanssa saavutetut piirinmestaruus ja luokkavoitot.
Toivoisin, että tottelevaisuusryhmääni tulevat miettisivät ennen leirille tuloa tavoitteitaan koiransa kanssa, sekä mitä odotuksia koirakolla on leirin suhteen.
Peltojälki; Minna Pättikangas
Ensimmäinen oma koirani oli sekarotuinen pystykorva jonka sain ollessani n.11 vuotias. Ensimmäinen oma hankkimani koira oli rottweiler joskus vuonna -85.
Harrastuskärpänen puraisi vajaa parikymppisenä kun aloin harrastamaan englanninspringerini kanssa tokoa, sittemmin lyhytkarvaisen collien kanssa hakua ja malin tullessa taloon vuonna 2001 on harrastus ollut suojelu.
Lajina suojelu on se, joka vei ehdottomasti mennessään.
Erittäin vaativa ja haastava laji joka todella VIE mennessään. Tämä harrastus on minulle elämäntapa.
Ehkä suurin kohokohta koiraharrastuksessa, kaikesta kilpailumenetyksestäkin huolimatta on kun suoritin ensimmäisellä omalla kouluttamallani koiralla VPG 1sen. Se oli silloin iso juttu. Mutta tietenkin suuria kohokohtia on olleet arvokisamenestykset ja joukkuepaikka FCI IPO MM joukkueessa vuonna 2005 ja siellä Slovenian MM kilpailuissa kilpaileminen.
Haluaisin, että ryhmäläiseni miettisivät ennen leiriä mitä haluatte omassa treenissä kehittää ja mitkä on koiran vahvuudet ja heikkoudet. Sekä mitkä ovat tavoitteenne harrastuksessa. Toivon vastaanottavaisuutta ja avoimutta sekä treeni-iloa!
Metsäjälki; Mervi Laakso
Ensimmäinen dobberi tuli mekäläiselle vuonna 1987. Tyypillinen ensimmäisen koiran hankinta lehti-ilmon perusteella. Kävi aivan uskomaton tuuri että koira oli niin kaunis että innosti etsimään myös muita harrastusväyliä koirien kanssa kuin vain näyttelyt.
Harrastuskärpänen puraisi jo Millan kanssa mutta ei hyvällä onnella. -89 on syntynyt FIN MVA &FIN KVA Denise joka vei sitten sydämeni täysin pk-harrastamiseen. Koira oli todella työhullu yksilö jolle kävi laji kuin laji. Dobberi parhaimmillaan.
Lajien kanssa olen kaikkiruokainen. Olen kilpaillut kaikissa kansallisissa lajeissa, jopa viestissä ollut yhdelle kasvatilleni apuohjaaja. Jälki on erityisen lähellä sydäntäni ollut jo vuosia. Hakua harrastan yhden nykyisen koirani kanssa sivulajina. Suojelu aina houkuttelee mutta siinä mättää se että treeni-illat on pitkiä, koirat autoissa ja oma vuoro kestää muutaman minuutin. Lisäksi pidän sitä niin tapaturma-alttiina lajina nopealle ja suht painavalle rodulleni että sekin pikkasen miinustaa..
Kaikki kisaaminen ja treenaaminen omien koirien ja jo vuosikausia omien kasvattien kanssa ovat ne kohokohdat koiraharrastamisessa. Mutta tietysti pärjääminen oman rodun mestaruuskisoissa useiden eri yksilöiden kanssa sekä piirimestaruusmitalit ovat arvokisoja joita mielellään muistelee.
Toivon, että ryhmäläiseni miettisivät ennen leiriä oman koiransa vahvuudet ja heikkoudet, mitä tehdään ja miksi tehdään.
Avoin mieli mukaan!
Haku; Jukka Miettinen
Ensimmäinen koirani tuli taloon vuonna 1973, rodultaa cockerspanieli. Ensimmäisen suursnautserini hankin vuonna 1989.
Koiraharrastuksen aloitin vuonna 1993 käyttövalioksi koulutetulla hakukoiralla, jonka kanssa harjoittelin metsäjälkeä. Haku oli kuitenkin laji, joka vei mennessään.
Suurimpia kohokohtia koiraharrastuksen parissa ovat useat SM-kisat, sekä suursnautserileirit, joita onkin kertynyt huikeat 18. Ryhmäläisille ei ole muita erityisterveisiä, kuin että koirille namit ja palkat mukaan, sekä reipas leirimieli!